Olen ihastunut Poirotin maailmaan.
Tahtoisin olla tuo 20-luvun yläluokkainen
kaunotar hiukset laineella ja huulilla tummanpunaista huulipunaa.
Siemailisin palvelijan tarjoamaa coctailia ja imuttelisin savuketta
kivikartanossa maaseudulla tai funkkiskodissa Lontoo-cityssä.
Tahtoisin kokea saman kiireettömyydenja nautiskelun,
ympärilläni paljon kirjoja, antiikkia ja matkamuistoja kaukaisilta mailta.
Vaikka aikakausi ja olosuhteet muuttuvat, niin ihmisluonne pysyy samana. Psykologia on kiinnostavaa ja jokaisella meistä on luurankoja kaapissaan. Agatha Christien kirjoissa viehättää niiden psykologinen luonne sekä sellaisen elämänmuodon kuvaus, johon ei sisälly ainainen työssä tai kotona raataminen. Ah, menneen ajan englantilainen yläluokka! Agatha Christie oli itse sen ajan ja sellaisen kodin kasvatti.
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
Fanaattisuudesta
Katsoin juuri pari tuntia kestävän elokuvan Britanniassa syntyneistä sisaruksista. He olivat pakeja ja muslimeja ja valitsivat kummatkin erilaisen suhtautumistavan Britanniassa tapahtuneisiin radikaalien muslimien itsemurhaiskuihin.
Veli koki saaneensa hyvät olot Britanniassa ja halusi edistää rauhan aatetta. Hän liittyi itsemurhaiskuja ennaltaehkäisevään tiedustelujärjestöön, vaikka se tiesikin sitä, että hän joutui ilmiantamaan vanhoja naapureitaan ja koulutovereitaan.
Sisar omaksui vastakkaisen kannan. Hän oli katkera kokemastaan rasismista, joka mm. ajoi hänen parhaan ystävänsä itsemurhaan. Hänestä kehittyi naispuolinen itsemurhapommittaja.
Olen sitä mieltä, että radikaalius on aina huono vaihtoehto. Se, että sokeasti syyttää muita ihmisiä omasta epäonnesta ja näkee vain yhden oikean vaihtoehdon, tarkoittaa äärimmillään ja tässä tapauksessa muslimien tekemiä pommi-iskuja länsimaisia ihmisiä vastaan, jotka ovat kuitenkin ottaneet heidät yhteiskuntansa jäseniksi.
Olenpa sitten muslimi tai kristitty, niin kenenkään meistä ei tulisi lähteä väkivallan tielle osoittaakseen jonkin asian paremmuutta tai joidenkin mielipiteiden oikeutusta.
Jos rauhan aatteeseen uskottaisiin kyllin lujasti, niin väkivallan siemenet ympäri maailmaa saataisiin kitkettyä pois. Olen tällä hetkellä ylpeä siitä, että olen suomalainen, koska suomalainen presidentti Martti Ahtisaari sai rauhan edistämisestään Nobelin.
Joulu lähestyy, ja silloin tulisi olla levon ja rauhan aika. Kuinka moni kokee rauhaa sydämessään? Yksilötasolla mieltä voi painaa omat epäonnistumiset, elämässä esiintyvät vaikeudet kuten rahahuolet. On ihmissuhdeongelmia ja toisaalla taas yksinäisyyttä.
Itse koin levollista mieltä perjantaina Helsingin vanhan kirkon joulukonsertissa. Siellä esiintyi Tapiolan nuorisokuoro ja se lauloi sekä tuttuja ja rakkaita joululauluja että tuntemattomampia säveliä. Koin syvää rauhaa ja levollisuutta. Ihmiskunnasta löytyy jotain hyvääkin. Vaikka on sairautta ja taisteluja, niin pieni onnen hippunenkin on jokaisen löydettävissä.
Veli koki saaneensa hyvät olot Britanniassa ja halusi edistää rauhan aatetta. Hän liittyi itsemurhaiskuja ennaltaehkäisevään tiedustelujärjestöön, vaikka se tiesikin sitä, että hän joutui ilmiantamaan vanhoja naapureitaan ja koulutovereitaan.
Sisar omaksui vastakkaisen kannan. Hän oli katkera kokemastaan rasismista, joka mm. ajoi hänen parhaan ystävänsä itsemurhaan. Hänestä kehittyi naispuolinen itsemurhapommittaja.
Olen sitä mieltä, että radikaalius on aina huono vaihtoehto. Se, että sokeasti syyttää muita ihmisiä omasta epäonnesta ja näkee vain yhden oikean vaihtoehdon, tarkoittaa äärimmillään ja tässä tapauksessa muslimien tekemiä pommi-iskuja länsimaisia ihmisiä vastaan, jotka ovat kuitenkin ottaneet heidät yhteiskuntansa jäseniksi.
Olenpa sitten muslimi tai kristitty, niin kenenkään meistä ei tulisi lähteä väkivallan tielle osoittaakseen jonkin asian paremmuutta tai joidenkin mielipiteiden oikeutusta.
Jos rauhan aatteeseen uskottaisiin kyllin lujasti, niin väkivallan siemenet ympäri maailmaa saataisiin kitkettyä pois. Olen tällä hetkellä ylpeä siitä, että olen suomalainen, koska suomalainen presidentti Martti Ahtisaari sai rauhan edistämisestään Nobelin.
Joulu lähestyy, ja silloin tulisi olla levon ja rauhan aika. Kuinka moni kokee rauhaa sydämessään? Yksilötasolla mieltä voi painaa omat epäonnistumiset, elämässä esiintyvät vaikeudet kuten rahahuolet. On ihmissuhdeongelmia ja toisaalla taas yksinäisyyttä.
Itse koin levollista mieltä perjantaina Helsingin vanhan kirkon joulukonsertissa. Siellä esiintyi Tapiolan nuorisokuoro ja se lauloi sekä tuttuja ja rakkaita joululauluja että tuntemattomampia säveliä. Koin syvää rauhaa ja levollisuutta. Ihmiskunnasta löytyy jotain hyvääkin. Vaikka on sairautta ja taisteluja, niin pieni onnen hippunenkin on jokaisen löydettävissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)